Lainsäädäntö
Työttömyyskassan tehtävänä on järjestää jäsenilleen lakisääteinen ansioturva, eli ansiopäiväraha, liikkuvuusavustus ja vuorottelukorvaus.
Työttömyyskassat hoitavat julkista tehtävää, joten niiden toimintaa säätelevät useat lait ja soveltamisohjeet. Kaikki työttömyyskassat noudattavat etuuksia myöntäessään samaa etuuslainsäädäntöä, joten samanlaisessa tilanteessa maksettava etuus on suuruudeltaan sama riippumatta siitä, minkä työttömyyskassan jäsen olet.
Keskeisimmät työttömyyskassojen toimintaan vaikuttavat lait ovat työttömyyskassalaki ja työttömyysturvalaki. Työttömyyskassoja koskevat myös monet sellaiset lait, joilla säädellään viranomaisten toimintaa. Tällaisia lakeja ovat muun muassa hallintolaki ja julkisuuslaki.
Sosiaali- ja terveysministeriö antaa työttömyyskassoille ohjeet lakien soveltamiseksi. Myös työttömyysturvaa koskevat lainmuutokset valmistellaan pääasiassa sosiaali- ja terveysministeriössä tai työ- ja elinkeinoministeriössä.
Keskeisimmät lait
Löydät työttömyyskassoja koskevat lait ja asetukset valtion säädöstietopankin verkkopalvelusta. Siirry palveluun klikkaamalla haluamaasi lakia.
- Työttömyysturvalaki
- Vuorotteluvapaalaki
- Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä
- Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
- Työttömyyskassalaki
- Hallintolaki
- Valtioneuvoston asetus työttömyysturvalain täytäntöönpanosta
- Valtioneuvoston asetus julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
- Valtioneuvoston asetus työttömyysetuutta määrättäessä huomioon otettavasta tulosta
Työttömyyskassojen valvonta
Finanssivalvonta valvoo työttömyyskassojen toimintaa sekä talouden että menettelytapojen osalta. Finanssivalvonta ei voi muuttaa työttömyyskassan antamaa yksittäistä päätöstä, vaan siihen tulee hakea muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta.
Eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri toimivat hallintotoiminnan ylimpinä laillisuusvalvojina. He valvovat, että viranomaiset, työttömyyskassat ja muutkin julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Kuka tahansa voi tehdä heille hallintokantelun mistä tahansa viranomaisen tai sen palveluksessa olevan toiminnasta.