Ajankohtaista

03.06.2022

Sähköalojen työttömyyskassa sulautuu Työttömyyskassa Aariaan 1.1.2023

Työttömyyskassojen ylimmät päättävät elimet ovat kokouksissaan 13.5.2022 ja 25.5.2022 hyväksyneet työttömyyskassojen sulautumisen ja sääntömuutosesityksen. Sulautuminen edellyttää vielä Finanssivalvonnan hyväksymistä eli sulautumislupaa ja työttömyyskassan rekisteröintiä.

 

Sulautumisen vaikutus jäseniin

Sulautuminen ei edellytä kassojen jäseniltä mitään toimenpiteitä. Jäsenten kerryttämään työttömyysturvaan tai ansiopäivärahan maksatukseen ei tule muutoksia sulautumisen vuoksi.

 

Sulautumisen hyödyt

Sulautumisen myötä Työttömyyskassa Aarian jäsenmäärä kasvaa noin 17 000 jäsenellä. Lisäksi henkilöstöresurssien määrä lisääntyy. Sulautumisesta on odotettavissa kassan talouteen, hallintoon ja palvelujen tuottamiseen kohdistuvia etuja, kun edellytykset vastata kassoja koskevien velvoitteiden lisääntymiseen vahvistuvat.

Työttömyyskassa Aarian keskeisiä tavoitteita 2020-luvulla ovat hallittu kasvu ja palveluiden kehittäminen. Sulautuminen tukee omalta osaltaan näiden tavoitteiden toteutumista. Työttömyyskassa Aariassa on sulautumisen jälkeen noin 115 000 jäsentä.

 

Lisätietoja

Työttömyyskassa Aarian johtaja Tuija Taxell
Sähköalojen työttömyyskassan johtaja Tarja Ojala

 

     

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme saat hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa työttömyysturvasta ja Aarian palveluista.